Hän näyttää juuri sellaiselta ihmiseltä, joka laittaisi rusinoita tomaattikeittoonsa. Ainakin siinä tapauksessa, jos rusinoiden laittaminen tomaattikeittoon olisi jollain tavalla tulkittavissa edistysmielisyydeksi.

Todennäköisesti syy laittaa tomaattikeittoon rusinoita olisi lähinnä siinä, ettei hän tiedä rusinoiden olevan tarjoilupöydällä jälkiruoan yhteydessä tarjottavaa glögiä varten. Tai ehkä häntä haluttiin hämmentää tällä sijoittelulla. Luultavasti kutsujen emäntä vain totesi mantelilastuja, krutonkeja ja rusinoita sisältävien kolmen kipon näyttävän hyvältä yhdessä.

Aika mennä hakemaan ruokaa. Minä olen jonossa Rusinamiehen edessä. Sopii mainiosti. Nyt näyttelijänlahjoja peliin. Otan rusinakipon lusikan, katson Rusinamiestä vangitsevasti ja lapioin lusikalla krutonkeja keittooni. Huijaus onnistuu, ehdin siirtää keittolautaseni pois hänen näkyvistään ennen kuin hän on toipunut katseestani. Tai siitä, että näki minun laittavan rusinakulhon lusikan takaisin kotiinsa.

Katson sisäistä voitonriemua tuntien rusinamiehen hämmennystä peittävää ylpeyden ilmettä, kun hän todella laittaa keittoonsa rusinoita. Muut ruokailijat kohahtavat. Kutsujen emäntä änkyttää jotain, muttei saa ääntä kurkustaan ennen kuin seuraava eksentrikko on seurannut Rusinaniehen innoittamaa esimerkkiä. Emäntä on tulipunainen ja aukoo suutaan järkyttyneenä.

Aiemmin kohahtaneet vieraat katsovat keittopöytää uusin silmin. Hämmennyksestä kiusaantunut katse peittyy teeskenneltyyn välinpitämättömyyteen ja varsin pian rusinakulho on tyhjä. Viimeinen jonossa ottaa keittoonsa mantelilastuja ylpeyttä puhkuen. Vain krutonkikulho on (melkein) koskematon. Se on selvää.

Pöydässä joku kysyy selvästi mielissään olevalta Rusinamieheltä, mitä tämä pitää keitosta. Keittiön puolelta kuuluu niiskutusta, emäntää ei näy. Voi kyllä, ihanaa että keiton kanssa oli rusinoita tarjolla. Ne kun ovat niin hyvä yhdistelmä.

Pitkä hiljaisuus. Niiskutus keittiöstä käy kiusallisen voimakkaaksi. Joku istujista rykäisee, joku yrittää ryystää keittoaan kovaäänisemmin peittääkseen emännän pitämän metelin. Joku keksii sanoa keiton maistuvan itämaiselta. Huomautus saa asiaankuuluvaa hyväksyntää.

Mantelilastuja keittoonsa ottanut on lähes pakahtumaisillaan ylpeydestä. Hän katselee ympärilleen toiveikkaana odottaen jonkun kiinnittävän huomiota hänen eksentrisyyteensä. Hän yskäisee vaimeasti kiinnittääkseen vierustoverin huomion itseensä. Tämä kääntyy häntä kohti, katsoo hetken lautasta, ja kääntää katseensa pois. Toivo mantelinsyöjän silmissä himmenee. Kuka nyt ottaisi tomaattikeittoon mantelilastuja. Mokoma erikoisuudentavoittelija.

Alkuperäinen rusinamies paistattelee yhä hiljaisessa, epäsuorassa ihailussa. Nyökkään hänelle hyväksyvästi, isken silmää. Kohotan lusikan huulilleni. Keittolusikan, jota koristaa kiellettyihin iloihin kuuluva krutonki. Rusinamies kalpenee.

Seuraava -viimeinen- näytös alkaa. Kehun krutonkien mausteita kovaan ääneen. Kaikki hiljenevät paheksuvasti. Keittiössäkin hiljenee, ja emäntä katsoo pian minua turvonnein silmin. Kysyy, olenko todella sitä mieltä. Nyökkään valoisasti hymyillen.

Käännän huomion Rusinamieheen. Kysyn, miten pitkään hän on käyttänyt keitossaan rusinoita. Valkoinen naama muuttuu punalaikulliseksi. Väriseviltä huulilta kuuluu jotain katkonaista höpinää hetken mielijohteesta. Joku kehuu oivallusta, pian pöytäseurue kehuu Rusinamiehen luovuutta. Joku jopa tunnustaa, ettei ennen ollut tätä yhdistelmää kokeillut. Muut hymyilevät ylimielisen suopeasti tunnustukselle. Minä muiden mukana.

 Lautasten ollessa tyhjiä ilmoitan, että minun on valitettavasti lähdettävä. Mutta krutongit olivat hyviä. Harmi, etten ehdi juoda glögiä, vaika rusinat tosin taitavat olla jo lopussa. Huoneessa kohahtaa.Emäntä itkee hysteerisesti. Minä hymyilen sydämellisintä hymyäni. Inhoan rusinoita. Ja sukulaisia myös.