Useiden hölmöjen väärinymmärtämänä taitelijana ajattelin selventää teille lopuille epäileväisille vähän periaatteitani.

Kyllä, lajiin homo sapiens suhtaudun syvällä epäluulolla ja vastenmielisyydellä. Tässä mielessä voit siis sanoa minua ihmisvihaajaksi. (Ei siis Ismaeliksi) Lajillemme on valitettavan tyypillistä olla tyhmiä ja toteuttaa itseään paljon. Ikävintä on tämän käsittäminen fiksuudeksi.

Siinä on se, mitä tämä kiiski eniten vastustaa. Yritän rikkoa vääristymää, joka saa meidät kuvittelemaan, että toimintamme on jotenkin fiksua, kun muutkin niin tekevät ja sen hyväksyvät.

Olen myös saanut tietää, että minua epäillään nihilistiksi.

Toinen tavoitteeni näet on saada lukijani määrittelemään kantansa tähän filosofian inhorealistisimpaan suuntaan. Nihilismi on käytännöllistä. Se on järkevää, ja järjellä johdettavissa. Naturalistifilosofi valehtelee päätyessään muuhun kuin itsekkääseen nihilismiin, jossa kanssaeliöt ovat joko kilpailijoita tai hyödynnettäviä resursseja.

Jostain syystä nihilismi kuitenkin koetaan vääränä, ja jos vakavissaan sanoo ymmärtävänsä ex-rakastani Nietzscheä ja hänen periaatteitaan, vastaanotto on hyvin kylmä. Jokin moraali kuitenkin sanoo, ettei noin hirveitä viiksiä kantava mies voi puhua totta.

Olkoonkin, ettei Friedrich rakkaani itse asiassa edes ollut nihilisti, ja der Übermensch oli hahmo nihilismin yläpuolella. Nietzschen tunnusomainen inhorealismi oli tapa osoittaa ympäristön alistuva tunneköyhyys, mutta filosofille oli tyypillistä romanttinen itseilmaisu, joka saa vähänormaaliälyisen lukijan hämääntymään.

Siitä viiksiä kritisoivasta moraalista vielä. Kun tätä moraalia aletaan järjen tasolla puida, hämmennys iskee lähes väistämättä. Ja se on teille ihan oikein, tyhmät.

Loppukaneetti. Olen ihmisvihaaja, mutten nihilisti. Kykyni käsittää kärsimystä on vihaisuuteni moottori, johon virtaa jatkuvasti lisää kärsimystä polttoaineeksi.

Nyt sitä teetä.

Ei tätä elämää ilmankaan jaksa.

Menkää pois.