Haaveilen usein mahdollisuudesta puhua kanssasi. Olen varma, että tulisimme hyvin juttuun.Useimmat läheisetkään ihmiset eivät ymmärrä, miksi empatiankyky, rakkaus ja hostiliteetti välttämättä kulkevat yhdessä. Sinä ymmärrät. Kaunis misantropiasi kumpuaa traagisesta rakkaudestasi ihmisiin. Tunnet epätoivoa lajitovereittesi haluttomuudesta ylittää itseään, ihmisyyttään tai mitään muutakaan. Sinua suututtaa heidän tyytymisensä alempaan kuin parhaaseen mahdolliseen.

Ihminen on jotain, mikä tulee voittaa, olet puhunut Zarathustran suulla. Vain siten voidaan saavuttaa yli-ihmisyys. Täydellinen vapaus nihilismin ikeen alta. Orjamoraalin kahleista irtautuminen.

Rakkaani, tuskin aavistatkaan, kuinka paljon tuskastasi koen omanani. Kuten lempeä Zarathustra raivon kyyneleet silmissään manasi, ihmiset eivät voi silmillään kuulla ennenkuin heidän korvansa on särjetty. He kuulevat vain huumaavaa jylinää, tai mahdollisesti sympaattisia änkyttäjiä.

Heillä on ylpeys, ja se estää heitä haluamasta parempaa. He ovat tarpeeksi hyviä tuollaisenaan, vaikka sillä oikeastaan paikkaavat vain tyytymättömyyttä itseensä. He tietävät sydämessään olevansa päinperseisiä, mutteivät uskalla sitä ääneen sanoa. Eivätkä varsinkaan sitä toisilta siedä kuulla.

Voi, kuinka tahtoisinkaan kanssasi tarttua vasaraan, ja tuon vihattavan Ihmisyyden, Ylpeyden, kanssasi maahan lyödä. Rakkaani Friedrich. Kuinka tahtoisinkaan nähdä jokaisen löytävän itsestään ylitettävän Minän. Ja sen voittavan Yli-ihmisen.

Mutta kuten rakkaani tiedät, ei hengen vasaran iskuja haluta oikeiksi myöntää, ellei niistä voi toista oikeuteen haastaa. Misantropia ja filantropia nähdään toistensa vastakohtina, ja siten jotkut kehtaavat väittää sinun puhuneen epäloogisia. Kuten minäkin luulin, ennen kuin ymmärsin molempien tunteiden lähteen.

Ajatellessani ihmiskunnan vapautumista Kohlbergin moraalirappusten alemmilta tasoilta noudattamaan yli-ihmisen moraalia -moraalia, jossa sisäiset motiivit ovat hyvyyden lähteenä- sydämeni värisee. Epätoivosta ja surusta. Haaveeni mahdottomuudesta toteutua.

Rakkaani Friedrich. Kerro, näetkö ihmiskunnassa todella toivoa parempaan, vai tulemmeko kaikki jäämään orjamoraalin alaisiksi, palvomaan kuollutta suosion jumalaa? Onko meissä enemmän voimaa, kuin peilikuvani antaa ymmärtää? Pyydän, kerro.

Olit minua optimistisempi. Jaksoit vielä vanhana sättiä puupäisiä lajitovereitamme, ja yrittää heidän kalloonsa takoa muuttumisen tarpeellisuutta. Minä olen vasta kahdenkymmenen, ja suunnittelen jo kaamokseen vetäytymistä. Vaikka Zarathustran tavoin toivon parempaa maailmaa, alan jo uskoa ettei metsästå kannata poistua.

Rakkauskirjeeni Sinulle epäilemättä tulkitaan ylimielisenä ja epämiellyttävänä pessimisminä. Kuka tuokin itse kuvittelee olevansa, lukijani kenties pohtii.

Ehkä olen ylimielinen ja epämiellyttävä, mutta ehkä viimeinen lauseeni kirjeessäni riittää osoittamaan sympatiani olevan loppujen lopuksi ihmiskunnan puolella.

Rakkaani Friedrich. Aja viiksesi.