Pyhäinpäivä. Kuolema tulee ajatuksissa lähelle itse kutakin, minkä havaitsee viimeistään siinä vaiheessa, kun kaksi ihmistä täysin toisistaan tietämättä ottaa puheeksi Helvetin. Siinä alkaa väkisinkin miettiä, mitä Helvetti itse kullekin tarkoittaa.

Voiko elämän sanoa olevan Helvettiä, vai sisältääkö tällainen lause jonkinlaisen, hmmm, epäpyhäinhäväistyksen?

Elämän ja Helvetin ero on joskus hiuksenhieno ja abstrakti asia, joka tunnetaan kielessämme sanana Ikuisuus. Elämässä on varmaa vain kuolema. Helvetti ei lopu koskaan. Se on saman tilanteen uudelleenelämistä jatkuvasti, vailla pakomahdollisuutta tai toivoa tilanteen muuttumisesta.

Elämälle on ominaista Muutos. Jokainen olio kokee jonkinasteista muutosta elinkaarensa aikana, ja ihminen itsensä tiedostavana oliona jopa havaitsee tapahtuneen muutoksen. Ainakin teoriassa. Siis ihmisellä on resurssit tällaiseen, tajusitteko?

Elämän aikana tapahtuvat muutokset eivät aina ole positiivisia. Liiat muutokset luovat epävarmuutta, joka tarpeeksi jatkuessaan voi lähentää meitä kohti tilaa, jonka käsitämme helvetillisenä. Negatiivisena koetun asian liian pitkä jatkumo. Niin sen voinee ilmaista.

Kaikki hyvä on katoavaista, sanoo moni runoilija, lauluntekijä ja typeriä aforismeja papukaijana hokeva elämänviisas yksilö. Elämä lienee myös katoavainen asia, onko sekin siis hyvä?

Monella lienee tästä oma näkemyksensä. Buddhalaisuuden mukaan elämä on kärsimystä, jonka aiheuttaa Elämänjano. Tästä pyritään pois staattiseen, absoluuttiseen olemattomuuden tilaan, joka saavutetaan vapautuksen kautta. Vapautus löydetään sisäistämällä elämänjanon turhuus, ja täten voidaan vapautua syklisestä elämän kierron helvetistä.

Käsitys on siis varsin vastakkainen länsimaisen lajitoverinsa kanssa, vaikka "elämä on kärsimystä"-tyyppiset fraasit ovatkin emoteinien keskuudessa yleistyneet. Kulttuurissamme elämänjano on luonnonvalintaa ohjaava, tyydyttämistä kaipaava voima, jonka itseisarvo lienee mittarin positiivisella puolella. Muut tulkinnat ovat tekotaiteellisen sivistyneistön väännelmiä, joita toistetaan niitä ymmärtämättä.

Takaisin termiin Ikuisuus. Sen värite kulttuurisessa mielenmaisemassa on kylmän valoisa. Etäinen kuten tähtien valo. Kaunis ja tyhjyydessään pelottava. Syvällinen juttu jota ei pitkään jaksa pohtia. Syvällinen ja turha, kuten filosofia lähipiireineen tapaa olla.

Uskon termin pelottavuuden syyn olevan sen kytköksissä kristillisen kulttuurin taivas-helvetti-käsityksessä. Ikuisuus kuluu jommassakummassa. Ja koska Jumala näyttäisi olevan ilkeä ja sadistinen perfektionisti, lukittanee vastaus Helvetti arvaukseksi.

Pelottavuutta yritetään peittää täyttämällä mahdollisen tyhjyyden mielikuva ajallisuuteen takaisin vetävällä halloween-riehalla, jossa Kuoleman kasvoja yritetään tuoda lähemmäs ihmistä laskemalla sen katu-uskottavuutta. Pelotellaan se kurpitsoin tiehensä. Poistetaan sen mysteeri, poistetaan se kammottavasta Ikuisuus-elementistään. Tuodaan Helvetti tähän aikaan, jottei rajan takana tarvitse sitä pelätä.

Sytytetään kynttilöitä valaisemaan rakkaittemme polkua Ikuisuudessa. Tai omaa Tyhjyyden pelkoamme.

Jahas, mitä tänään opimme. Ikuisuus pelottaa. Kuolema pelottaa. Helvetti on ajanmääre ajan ulkopuolelta. Lääke siihen on Aika. Repiä se kanssamme maan tomuun. Tai buddhalaisittain, ottaa se olemassaolomme päämääräksi.

Kukin makunsa mukaan.

Hyviä pyhiä kaikille.

 

Ystävällisin terveisin,

Kalapuikko