Jo muinaiset roomalaiset, tiedättehän. Keskiajalla naisen tehtävä oli olla siveä ja miellyttää miestä. Kuten viktoriaanisella ajalla. Ja viime vuosisadallakin. Alkupuolella enemmän, loppupuolella vähemmän. Nykyäänkin kuulemma.

Naisen aseman puolustusta alettiin harjoitella 1700-luvulla. Radikaalia. Tällöin toivottiin oikeutta äänestää ja tulla äänestetyksi. Vastustettiin miesten ja naisten sukupuolimoraalin tiukkuuden eroja. Vuonna 1848 onnelassa, joka myös Yhdysvaltoina tunnetaan, otettiin ihan virallisesti puheeksi naisten äänioikeus konferenssissa.  Ensimmäistä kertaa ihan tosissaan. Wikipedian mukaan tämä oli 'ensimmäinen konferenssi, jossa vaadittiin naisille änioikeutta'. Ilmeisesti aikaansaannokset olivat varsin vaatimattomat.

Seuraavan vuosisadan alussa brittisuffragetit radikalisoituivat, alkoi julkinen itsensä rakennukseen kahlehtimisen harrastaminen, sekä modernin anoreksian esimuoto, nälkälakko. Behaviorismi oli kukassa, ja häiriökäyttäytymistä hoidettiin opin mukaisesti pakkosyöttämisellä, joka tosin kiellettiin 1916. Kultaisella kuuskytäluvulla saatiin Yhdysvalloissa tolkutettua saman työn olevan samanarvoista, teki sen sitten yksi- tai kaksilahkeinen.

Siitä eteenpäin on ollut enemmän tai vähemmän radikaaleja feminismin aaltoja, joiden päämäärät ovat välillä hieman epäselviä. Viime vuosikymmenellä järjestettyjen lutkamarssien päämääränä on ollut lopettaa raiskattujen naisten syyllistäminen pukeutumisen perusteella. Paljas pinta ei tarkoita seksiä.

Vain seksisti näkee lauantai-illan kaatokännit pelkkään ruokohameeseen pukeutuneena jonkinlaisessa kausaliteettisuhteessa raiskatuksi tulemiseen. Ettäs tiedätte, sovinistisiat.

On rohkeaa mennä ottamaan kantaa paljaan pinnan ja seksin kuviteltuun yhteyteen. Vaatii rohkeutta puolustaa naisen asemaa. Ottaa kantaa. Hatunnoston arvoinen suoritus kaiken kaikkiaan, ovathan naiset historiassa kärsineet paljon. Kyllä se on kovaa olla feministi.

Onneksi seksistis-sovinistinen yhteiskuntamme sentään kouluissa mahdollistaa nuorille tilaisuuden päteä feminismin saralla. Äidinkielen yo-kirjoituksissa on pitkään ollut tasa-arvoteema, mitä feministisempi, sitä parempi. Kirjoitustaitokin on toki positiivinen lisä tekstiin, mutta ennen kaikkea, pitää osata ajatella omilla aivoillaan ja ottaa kantaa vaikeisiin asioihin.

Jenkkilän suunnassa miespuolisten olentojen ryhmä, joka itsestään kantaa nimitystä men's right activists on jo huolissaan heikon ja typerän naissukupuolen ovelasta ylivoiman osoituksesta. Vahvat ja järkevät miehet ovat vaarassa jäädä jalkoihin. Oppositio nykymaailman yleisiä normeja vastaan?

Näiden aktivistien kirjoitukset saavat minutkin melkein harkitsemaan sitä vaihtoehtoa, että naisten asemataistelussa olisi järkeä. Miesasiamiehet ansainnevat tulla jyrätyksi.

Pidettäköön kuitenkin mielessä, että miesaktivistien ryhmä taitaa olla kaukana vaikuttamiskykyisistä, yhteiskunnallamme on ehkä toivoa. Otettakoon ryhmä sorrettuna vähemmistönä, vaikka sorto olisikin aiheellista.

Naisasianasten olisi kuitenkin syytä selvittää kantansa muutaman asian suhteen. Nykyään todellista feminismiä toteutttava nainen on ilmeisesti sukupuoleton.

Onko ainoa tapa naisen aseman parantamiseksi kieltää naismaiset piirteet naisilta? Tuleeko meistä miesten kanssa tasaveroisia vain, jos ryhdymme miehiksi? Saako feministi edes synnyttää, vai onko se seksismiä?

Ainakin yhdessä asiassa olemme hallitsevaa sukupuolta parempia. Me olemme sorrettu, oikeuksistaan kamppaileva vähemmistö, eikä yhteiskunta voi sille mitään, vaikka mitä tekisi!

Pysykäämme jatkossakin rohkeina tienraivaajina, jokainen meistä olkoon urhea korvenkävijä yhteiskunnan viidakon kätkössä. Ajatus on tärkeintä, vaikka kaski olisikin jo kaatunut. Jollain on nykynaisenkin pystyttävä pätemään.

Sovinistikortti toimii aina.