Paluu ihmisrealismin äärille sarjassa

Tunturisopulien joukkoitsemurha, eli Pieni opas maailmanvalloittajalle

Uskoi kehitysoppiin tai ei, on myönnettävä ihmisten ja apinoiden välillä olevan tiettyjä yhtäläisyyksiä. Sadismi, tarve raiskata ja raadella. Olennaista on, että ihmisen toteuttaessa itseään tämän taiteenlajin saralla, ympäristö järkyttyy ja miettii, miten näin saattoi käydä, vaikka tekijä(t) oli(vat) ihmislajin edustajistoa.

Tekijä itsekin saattaa herätä pohtimaan tekojaan ja niiden vaikutusta hänen ihmisyyteensä. Apina ei itseään toteuttaessaan pohdi tällaisia joutavuuksia. Itsekäs eliö toimii lajilleen tyypillisellä tavalla. Ihminen taas kokee kriisin.

Tämä ihmisen ja apinan olennainen ero tarjoaa valloittajalle tarttumapinta-alaa yleisön psyykeen. Kyky tuntea syyllisyyttä on mahtava ase lajiamme vastaan. Kun yksilö tekee jotain julmaa, hän etsii vastausta kysymykseen koskien omaa ihmisyyttään ja sen arvoa. Yhtäläisyys apinaan taas pitä huolen siitä, että kysymykseen on aihetta, jotain julmaa tulee aina tehtyä.

Nykypäivän julmuuksista esimerkkiä haettaessa päädyin Ruandan kansanmurhaan. Erinomainen malli lajimme kyvyistä ja taipumuksia. Hutujen suorittama joukkoteurastus oli tutun, ovelan kaavamallin tyylipuhdas toteutus.

Siirtomaa-aikana olivat tutsit olleet valkoisten valloittajien käsikassaroita, lellikkejä kuvitellun haamilaisen syntyperän takia. Belgialaiset isännät olivat luoneet radikaalit rotuerot hutujen ja tutsien välille.

Ruandan alueen itsenäistymiseen oli pitkä tie, joka tapauksessa viimeisten valloittajien lähdettyä kaksoiskolonialismin aiheuttama kauna pääsi purkautumaan. Tutseja teurastettiin, leikeltiin palasiksi, raiskattiin ja kidutettiin muuten vain. Tappoja kertyi varsin kohtuuton määrä.

Tutseja kutsuttiin torakoiksi, eikä syy tähän ollut suinkaan se, että tutsi olisivat olleet heikko vähemmistö, jota oli mukava sortaa ja listiä. Viha kohdistui heihin, koska he olivat sortajia. Haamilaisia valloittajia, eivät kunnon bantuja.

Silmitöntä murhaamista jatkui noin sadan päivän ajan, minkä jälkeen RPF-joukkojen väliintulo keskeytti tappamisen hurmoksen, ja morkkis iski. Monet hutut pakenivat maasta rangaistuksen pelossa, kiinnijääneet odottivat kauhuissaan oikeudenkäyntiään.

Tutsit toimivat tuttua kaavaa vastaan. Syyllisiä ei tuomittu kärsimään itse aiheuttamiensa tekojen veroista kidutusta, syyttäjät halusivat tietää, mitä tapahtui, kuka tappoi heidän perheensä.

Tällainen suhtautuminen on kuitenkin varsin harvinaista ihmisten keskuudessa. Pehmeitä arvoja ja anteeksiantoa suositellaan lähinnä silloin, kun ei haluta oikeasti tietää, mistä on kyse.

Ranskalaisen filosofi-kirjailijan, Jean-Paul Sartren näytelmässä Suljetut ovet käsitellään syyllisyyttä ja tuomitsemista. Malliesimerkki ihmisten suhtautumisesta toisiinsa. Kaunojen luoma helvetti, joka estää kontaktien syntymisen henkilöiden välille, ja keskinäinen kilpailu estää näkemästä tilannetta johdattelevaa tahoa. Divide et impera.

Valloittajalle ohjeita. Pyri luomaan kaunoja. Etsi eriarvoisuutta ja usuta ihmiset toistensa kimppuun. Anna heidän kärsiä syyllisyydestä ja sen aiheuttamasta keskinäisestä kaunasta. Aihetta syyllisyyteen löytyy kyllä. Aina on ihmisryhmä, jonka kimppuun saat enemmistön usutettua.

Jos pelaat korttisi oikein, päädyt heitä jälkeenpäin paikkaavaksi ymmärtäjäksi, joka luo salaisen rikostoveruussuhteen ymmärrettäviinsä. Keskinäinen kilpailu luo tarpeen yhdelle luottohenkilölle. Mikään ei yhdistä niinkuin viha, ja mikään ei erota kuten kauna.

Ja mikään ei ole valloittajalle niin tehokas työväline.

Pidä vain huoli, että anteeksiantaminen ja todellinen kommunikaatio eivät pääse toimimaan, kuten Ruandan trauman jälkiselvittelyssä. Muuten suunnitelmasi ja valloitusyrityksesi kaatuvat rymisten.

Onneksi Ruandan tapaus oli epäihmismäisesti ratkaistu, luontomme kun ei moiseen meitä kehota. Valloittajalla ei siis yleisesti ottaen ole mitään hätää tavoitteidensa kanssa.