Makaan vuoteellani, ja kuuntelen käytävän ääniä. Rapussa palaa vielä jouluvalo. Muut valot ovat sammuksissa. Kellon viisarit osoittavat suoraan ylös. Tuuli ulvoo. Päivä oli aurinkoinen, mutta nyt on pimeää. Joku kulkee portaissa. Ovenraosta näen, kuinka jokin liikkuu valojen eteen, kynnyksellä liukuu varjo. Suljen silmäni ja yritän ajatella aurinkoa. On pimeää.
 Kreivi-kissa kehrää jaloissani, mutten uskalla liikkua. Oven takana kulkeva voi kuulla. Uskaltaudun liikauttamaan kättäni. Harmaaraidallinen pää nousee pystyyn, ja keltaiset silmät katsovat minuun uteliaana. Sihahdan hieman. Suuri kissa nousee, kävelee pehmein tassuin ylitseni, ja asettuu rintani päälle makaamaan. Hyväilen samettista turkkia hiljaa. Kissa on niin lämmin.
 "Kerro auringosta", pyydän sitä äänettömästi. Kreivi alkaa kehrätä. Joku tapailee ovenkahvaa, suljen silmäni.

 Istun kesämökillä laiturilla. Laineet hipovat hauskasti varpaitani. Isä vilkuttaa järveltä veneestä. Hän on lähdössä kaupunkiin. Hän lupasi palata pian. Käyn hakemasta saunan seinustalta onkivavan. Kreivi ilmestyy jostain ja puskee säärtäni. Otan valkoisesta viilipurkista hieman taikinaa ja laitan sitä koukkuun. Juoksen takaisin laiturille, ja heitän siiman veteen. Kreivi juoksee perässäni. Äiti on sanonut, että Kreivi on kuin koira. Nyt se asettuu makaamaan viereeni, ja suuntaa keltaiset silmänsä ongen kohoon.
 On kuuma. Vesi on viileää. Kohta oranssivalkoinen ongenkoho painuu veden alle. Nostan vapaa varovasti ja näen punasilmäisen kalan siiman päässä. Ukki on sanonut että se on särki. Vedän kalan rantaan ja irrotan sen koukusta kuten ukki on opettanut. Kreivi koskettaa laiturilla sätkivää kalaa valkealla tassullaan. Valkea sukka. Annan kalan Kreiville. Isän moottorivene lähestyy rantaa. Vilkutan.

 Ovenkahva kääntyy. Painan Kreiviä tiukemmin itseäni vasten. Kerro lisää, pyydän kissaa. Sen kostea nenä hipaisee poskeani ja se katsoo ovea. Ote ovenkahvasta heltyy. Kahva rämpsähtää. Ovella olija epäröi.

 Ruohikko on vielä kosteaa. Aurinko on vasta nousemassa. Otan askeleen ruohossa. Se tuntuu kylmältä. Kreivi houkuttelee minua kauemmas ovesta. Se tahtoo näyttää minulle jotain. Nauran ja seuraan kissaa toiseen päähän pihaa. Menemme rantaan. Kreivi pysähtyy. Seison ruohikossa ja katselen järvelle. Aurinko ei ole vielä aivan kokonaan näkyvissä. Ku-kuuuik, ku-kuuik! Ukki on kertonut, että se on kuikka. Terästän katsettani ja näen linnun kauniin siluetin järvenpintaa vasten. Kaikki muu loistaa kultaisena.
 Katson Kreiviä. Sen harmaat raidat näyttävät kuparinvärisiltä. Silmäterät ovat miltei täysin supistuneet. Silmät ovat melkein yhtä kultaiset kuin hiljalleen kohoava aurinko. Laskeudun kyykyyn ja sipaisen Kreivin päälakea. Sen silmät painuvat kiinnemmäs ja se painaa päänsä kättäni vasten. Jokin sihisee.
 Käännyn hiljaa. Vieressäni maassa on musta käärme. Erotan sen selässä sahalaitakuvion. Äiti on varoittanut. Se on kyy. Pelottaa. Olen aivan liikkumatta ja toivon että käärme menee pois. Kreivikin on hiljaa. Sitten se liikauttaa yhtä valkeaa tassuaan. Sitten toista. Yhtäkkiä se on hypännyt käärmeen päälle. Käärmeen ruumis piiskaa maata ja käärme sihisee vihaisesti. Kreivin hampaat ovat tiukasti käärmeen niskassa.
Sätkiminen loppuu. Käärme on kuollut. Kreivi nuolee valkeaa tassuaan ja puskee kättäni. On taas hiljaista. Aurinko on tullut kokonaan esiin. Ku-kuuuik, ku-kuuik!

 Käsi oven toisella puolella tapailee yhä kahvaa, nyt tosin epävarmemmin. Kreivin silmät eivät enää tunnu heijastavan valoa, valo lähtee niistä itsestään. Narsk narsk, askeleet keinuvat epävarmasti edetakaisin. Ovella olija ei tiedä mitä tehdä. Narsk narsk. Lattia narisee. Tekisi mieli sytyttää lamppu. Ojennan käteni kohti katkaisijaa, mutta vetäydyn kun kahva painuu äkkiä aivan pohjaan saakka. Ovi on hieman raollaan, varjo ovensuussa näkyy selvästi. Haukon henkeäni. Älä anna sen voittaa, Kreivi kuiskaa hiljaa.

 Tulen itkien koulusta. Minua oli lyöty matkalla. Huohotan juuri sulkemaani ovea vasten. Ulkona kuuluu edelleen, kuinka kiusaajat huutavat siellä. He odottavat että tulen takaisin. Kreivi tulee katsomaan, mikä hätänä. "En tahdo mennä enää kouluun", nyyhkytän. Kreivi katsoo minua lempeästi. Sen silmät näyttävät meripihkan värisiltä. Kotona ei ole ketään. Isä ja äiti erosivat. "En tahdo enää mennä kouluun", toistan nojaten yhä oveen. Kreivi katsoo minua suoraan silmiin. "Älä anna heidän voittaa!" sen katse käskee.
 Seuraavana aamuna se on ensimmäisenä herättämässä minua. Nousen ylös. Lähden kouluun.

Kuulen, miten käytävästä kuuluu turhautuneita askeleita. Ovella olija peräytyy. Se on vihainen. Se on aina vihainen. Kreivi katsoo ovenrakoa tarkkana. Jouluvalo poksahtaa sammuksiin. On aivan pimeää. Askelet etääntyvät ovestani. Kreivin nenä koskettaa taas poskeani. Hyväilen sen selkää. Keltaiset silmät loistavat pimeässä. Ihan kuin aurinko.