Piti kirjoittaa neutraali asiateksti aiheesta 'miksi humanismilla on merkitystä'. Vähän piti väkisin vääntää, kun en humanismia omana kutsumusalanani koe, enkä oikeastaan näe järkisyitä, miksi sen pitäisikään olla. En tarkoita, ettei se saisi olla, ja etteikö ihmisen pitäisi tehdä sitä, mihin sisäinen palo ohjaa, mutta joitakin aloja pitäisi saada opiskella ilman pakkoa vakuuttaa muut sisäisestä palostaan asiaan. Toivon esseen päätyvän varoittavaksi esimerkiksi väkinäisyyden, deadlinen venyttämisen ja huonon vuorokausirytmin vaaroista.

 

 

 

Humanismin tarpeellisuudesta on käyty, ja käydään edelleen, paljon keskustelua. Japanissa kyseinen tiedekunta on katsottu taloudellisemmaksi lakkauttaa kokonaan, resurssit halutaan keskittää tuottoisampiin tiedekuntiin.

 

Luonnontieteellisen tiedekunnan tärkeyttä ei edes kyseenalaisteta. Fysiikan opiskelijat eivät joudu perustelemaan, miksi heidän alallaan on merkitystä. Se on itsestäänselvää. Humanisti kuitenkin joutuu. Humanismin merkitys ei ole itsestäänselvä.

 

Oma laitokseni tutkii historiaa, kulttuuria ja taidetta. Voidaan puhua ihmisten tekojen tutkimisesta. Kuinka historia, kulttuuri ja taide toimivat erillisinä yksikköinä, ja kuinka ne linkittyvät toisiinsa. Kuten luonnontieteissä etsitään ennustettavuutta luonnon ilmiöistä ja prosesseista, etsitään keinoja hallita näitä ilmiöitä, humanistiset tieteet tekevät tätä samaa ihmisten luomien ilmiöiden suhteen.

 

Historian tuntemisen tärkeys on saatu opetettua melko hyvin kaikille jo peruskoulussa. Historian toistumisen ehkäiseminen nähdään myös tärkeänä, vaikka toisaalta radikaaleimpien ilmiöiden toistumista ei nähdä kovin todennäköisenä. Humanistinen tutkimus -parhaimmillaan- pyrkii etsimään näiden ilmiöiden syntymekanismeja, ja tunnistamaan niiden varhaisia merkkejä.

 

Kulttuurin tutkiminen historian ilmentäjänä vaatii tietynlaisten suodattimien käyttöä. Mitä pidämme itsestäänselvänä, ja miksi. Jotkut kutsuvat näiden suodattimien tutkimista “kriittiseksi ajatteluksi”, jonka opettelu humanistista tiedekuntaa leimaakin. Tarkoitus on oppia ajattelemaan kriittisesti, kyseenalaistamaan itsestäänselvyydet ja ajattelemaan itsenäisesti.

 

Humanismille on ominaista ihmiskeskeisyys, mikä herättääkin vitsejä sen epätieteellisestä luonteesta. Kuinka ihmisen tekemisiä voitaisiin tutkia objektiivisesti, siinähän on mielipiteitäkin mukana liikaa?

 

Arkikielessä usein sekoitetaan humanististen tieteiden lukeminen yleiseen humaaniuteen, mikä voi hyvinkin aiheuttaa paineita istua tietynlaiseen muottiin. Humanismi elämänasenteena ja tutkimusalana toki korreloivat keskenään, mutta niiden sekoittaminen voi itse asiassa olla jopa haitallista.

 

Humanismihan syntyi vastauksena yhteiskuntarakenteellisiin ongelmiin, joita se on melko sujuvasti jo ratkonut, joskaan ei niitä kaikkia hävittänyt. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana humanismi onkin siirtynyt yhteiskuntarakenteitten problematiikoista henkilökohtaisempiin ongelmiin. Se on entistä enemmän elämäntapa maailman laajamittaisen muuttamisen sijaan.

 

Tämä henkilökohtaistumisprosessi on osittain uhkana ja osittain mahdollisuutena tieteenlajin objektiivisuudelle -siis tieteellisyydelle. On vaikea tehdä elämäntavasta tutkimusta, joka vastaisi millään lailla tieteen normeja, tai edes perustuisi muuhun kuin mielipiteisiin. Toisaalta, kun yksittäisiä ääniä ja mielipiteitä sekoitetaan suureksi kuoroksi, tarve löytää yhteiset, objektiiviset metodit ja normit kasvaa.

 

Valitettavasti jokaisessa alassa, johon käytetään rahaa, on pakko huomioida, maksaako kyseinen ala itseään koskaan takaisin. Tässä humanismin henkilökohtaistuminen kääntyy sen voimavaraksi, kun sitä sovelletaan esimerkiksi työpaikkojen toimivuuden parantamiseen. Humanismin taloudelliset hyödyt harvemmin ovatkaan suoria, mutta sen sijaan sovelluksia löytyy paljonkin.

 

Jostain syystä humanismi tavataan nähdä taloudellisen ajattelun vastavoimana, humanistit kun eivät kuulemma ajattele rahaa niin paljoa. Kuitenkaan ihmiskeskeinen tutkimus ei ole pois taloudesta. Talous kuitenkin kuuluu ihmisten tekemien asioiden piiriin, ja on ohjannut historiaa ja kulttuuria hyvin vahvasti. Vaikka kauppatieteiden tutkimus on tiedekunta erikseen, kulttuurin ja historian tutkimus linkittyy siihen.

 

Vaikutus voidaan nähdä myös toisin päin, kulttuurilla voidaan manipuloida taloutta muokkaamalla ihmisten tietoutta asioista, ja siten kontrolloida muutosta haluttuun suuntaan. Nämä vaikutukset näkyvät niin yhteiskunnallisella kuin yksilönkin tasolla. Tämä mahdollisuus kontrolloida rahavirtoja ja sitä kautta ihmisiä, ja toisin päin, tunnetaan arkikielessä nimellä “valta” joka yllättäen ei enää olekaan niin kaukana humanismin tutkimuskohteista, kuin kenties rahan ainakin oletetaan olevan.

 

Vallan ja sen rakenteiden tutkiminen kuulostaakin huomattavasti tieteellisemmältä kuin ihmiskeskeinen maailmankatsomus, vaikka nämä välillä sekoittuisivatkin keskenään. Ja vaikka yhteiskunnalliset ongelmat saataisiinkin ratkaistua, vallan sisäistä jännitettä tulee tutkia sen kaikissa muodoissa. Myös humanistisella tasolla yksilön kokemuksen kautta.