Facebookissa on tietyt hienovaraiset toimintamallit, joita ahkeran empiirisen tutkimuksen seurauksena olen onnistunut hieman kaavoittamaan. Mikäli erehdyn pahasti, minua saa toki oikaista.

Ensimmäinen sääntö. Ole Kiva. Puhu Kivoja, kirjoita Kivoja ja julkaise Kivoja kuvia. Anna kaikella tavalla ymmärtää olevasi herkkä ja mukava ihminen, joka arvostaa lajitovereitaan ja kaikkea, mitä Lajitoverius edustaa. Aiheina
Onnellisuus ja Pehmeät arvot ovat mitä loistavin tapa saada positiivista huomiota.

Ikävät ihmiset herättävät ärtymystä, vaikka/koska ikävyys nousisikin realismin tajusta. Some on luotu, jotta jokainen voisi omasta persoonastaan päästä irti ja olla sellainen kuin haluaa. Todellisuuspakoa. Ethän halua viedä todelliseen minäänsä tyytymättömiltä heidän viimeistä turvasatamaansa oikean maailman rajoitteilta?

Joskus raivoaminen somessa on kuitenkin erinomaisen hyvä tapa nostattaa habitustaan. Raivoaminen on vain kohdistettava sellaisiin, jotka syystä tai toisesta eivät kykene raivoon samalla mitalla vahvistamaan. Toisin sanottuna, vihaa niitä, joita muutkin vihaavat. Ainakin kaveripiirisi enemmistön on heitä vihattava. Oikean asian puolesta taisteleminen kyllä palkitaan peukuilla.

Eli kerrataan. On muistettava olla Kiva, poikkeuksena ne, joihin kohdistuvan diskriminaation Enemmistö sallii. Heitä kohtaan ei tarvitse olla kiva. Siis vähemmistöä.

Kaikenlainen vihapuhe on kuitenkin sallittua vain tietyin syklein, eli surffaa tiukasti tämänhetkisten suosikkijuttujen aallon harjalla ja seuraa, mikä on juuri nyt paras tapa osoittaa olevansa sitä, mitä Kansa Tahtoo. Historiaa lukenut kyllä tietää, miten nopeasti ja miten vähällä Kansan Tahdon saa muuttumaan.

Ihan jo PerSujen Jytky pari vuotta takaperin, ja tämänhetkinen Tahdon-kampanjan läpipääsy kansan toimeliaisuuden seurauksena todistanevat mielipiteitten muuttuvan. Joidenkin mielestä parempaan päin, mutta typerä klisee "vain muutos on pysyvää" tiivistänee tämän kappaleen sisällön parhaiten yhteen lauseeseen.

Nyt kun teoriapuoli somehuoraamisesta on hallussa, lienee aika varmistaa, että käytännössä tiedämme kaikki mitä tehdä paremman pakomaailman hyväksi. Eli suoria neuvoja kaikille runsaiden tykkäysten saamiseksi.

Kaikki söpö vetoaa. Söpöt kuvat, söpöt mietelauseet. Cupcakesit, yksisarviset, sateenkaaret. Yläviistosta otetut selfiet, joissa korostuvat lapsekkaan suuret silmät ja leukakin näyttää pieneltä ja ‪#‎söpöltä‬.

Positiiviset aforismit (esimerkkinä "onni on lämmin halaus pienempikuinkolmekolmekolme") sekä äärimmäisessä hyväksynnännälässä perus kissavideot käyvät tähän söpöilyyn hyvin. Ja valokuvissa muista hymyillä, tai muuten vain näyttää #söpöltä.

Tunnelmakuvat, kynttilänvalo, kahvikuppi ja cupcakesit. Täydellistä, kun some-minänsä kautta haluaa ilmentää tiettyä hipster-mukava tyyppi-jne-mentaliteettia. Jokin löpinä onnellisuudesta herkistää aina kissavideoilijoiden sydämet ja peukut nousevat kuin ehdollistunut erektio.

Yhteisiin raivonaiheisiin mukaan syöksyminen. Tärkeintä todellakin on muistaa olla enemmistölle mieliksi, ja kaikella tavalla osoittaa raivon olevan ensisijaisesti jonkun puolesta, eikä niinkään jotain vastaan. Raivoa on syytä kohottaa tietyssä tahdissa, eli kärjistysten yms tulee nousta alussa loivalla j-käyrällä. Jos tarpeeksi taitavasti osaa panoksia korottaa muuta yhteisöä kuunnellen, lopputuloksena on mieltäylentävä pataluhaksi haukkuminen. Panosten hidas korotus takaa mielikuvan alkuperäisten, positiivisten arvojen pysyvän raivoamisen näennäisenä perusteena, ja kukapa positiivisia arvoja vastaan olisi?

Ja lopuksi. Muista, ettet millään lailla osoita todellisia intressejäsi, vaan pyri huomiohuoraamisessa olemaan aina hieman vähemmän ilmeinen kuin joku suosittu henkilö piiristäsi.

Hyvä on myös muistaa somen todellakin olevan fantasiamaailma, jossa oikeille ihmisille oikeine puutteineen ja negatiivisine tunteineen ei ole tilaa. Peiteminän on siis oltava tarpeeksi uskottava, ettei sen peiteominaisuus muistuttaisi ihannemaailman olevan pelkkä typerä henkisen peniksentyngän jatke. Tämän muistaminenhan saattaisi vaatia muutosta.

Ollaan kivoja