Jatkoa kahdelle edelliselle samanlaisia otsikonpuolikkaita sisältäneille raapustuksille.

 

 

Minusta se oli hyvä idea. Kannatin lakialoitetta lämpimästi Sankarin puhuttua kanssani asiasta ja mahdollisista positiivisista vaikutuksista. Positiivisista vaikutuksista valtion hyvinvointiin (taloudelliseen lähinnä),  ja toki uraani, joka välttyi erinäisten skandaalien ilmitulolta. Kiristystä. Toimivaa sellaista.

Sisäministerin ominaisuudessa olin valmis edistämään suosiotani kansan silmissä, ja lakialoitteen näennäinen ihmisystävällisyys edisti sitä. Muutama muukin työtoverini oli selvästi lakialoitteesta innoissaan. Ilmeisesti Sankari oli puhelin kourassaan käynyt heidänkin puheillaan. Ja eräs Oppositiopuolueen jäsen, joka oli julkinen ratkijuoppo. Kansa piti hänestä, koska joka valtiolla nyt pitää olla Oppositio. Kansan puolesta, plaa plaa plaa.

Puolustusministeri oli tekopyhänä ihmisenä alussa yrittänyt selittää Valtion puolustuskyvyn heikkenemisestä, mutta "mitä puolustettavaa meillä on?" -kommentit voittivat pian. Oppositiomme edustaja sai puolustusministerin paikan. Talousministeri oli innoissaan päästessään saksimaan armeijan kuluista.

Ulkopolitiikassa saimme neuvoteltua mukavamman naapurimaamme kanssa sopimuksen siitä, että meidän Valtiomme, joka sijaitsee mukavan sekä vähemmän mukavan valtion välissä, olisi oikeutettu saamaan tarvittaessa puolustusapua. Tämä edellytti toki osakekauppoja, jotta heidän intressinsä meidän suojelemiseksemme olisivat vahvempia, mutta tämä ei suinkaan ollut  julkista tietoa. YYA-sopimus. Hyvää pr:ää naapurille. Ja ehkä Valtiollekin.

Aluksi uusi valtiomalli vaikutti toimivalta. Silmät säteillen pääministerimme selitti lehdistötilaisuuksissa, kuinka Valtio olisi suunnannäyttäjä koko maailmalle. Ulkomailla tähän suhtauduttiin epäuskoisen hilpeästi, ja pian päättäjiemme kuvat veivät tilaa tavallisilta terroristisatiireilta. Maailma huokaisi helpotuksesta, sillä tällä kertaa pilkan kohde oli selvästikin liian nössö iskeäkseen takaisin. Ei tarvinnut pelätä iskuja lehtien toimituksiin tai kauppakeskuksiin. Ulkomainen lehdistö revitteli Viinamaan uutisilla, ja oppositiolaisemme känniselfiet valtasivat internetin meemipalstat. Jostain syystä ei maailma meihin suhtautunut suunnannäyttäjinä, tai edes vakavissaan, mutta taloudessamme tehdyt leikkaukset levittivät päättäjien kasvoille leveän kestohymyn.

Sitten alkoivat ongelmat. Ensin ulkomailla joku keksi sanoa yhteiskuntamalliamme darvinistiseksi. Sen jälkeen alkoi muualta kuulua vastaavaa paheksuntaa. Entiset ystävinä pitämämme valtiot alkoivat naapurimaatamme moittia YYA-sopimuksestamme, ja pian huomasimme olevamme yksin tuntemassamme maailmankaikkeudessa.

Puolustuksen puute loi epävarmuutta, eikä kansainvälinen viinakauppa toiminut kuten olisi pitänyt. Lisäksi jonkun neropatin aloittama krapulakampanja toi meille aivan uuden ongelman: rappiokansan elinikä piteni, sillä krapulan tunteminen vähensi viinan kulutusta, ja tällöin alkoholimyrkytyksen hankkiminen ei ollut enää yhtä helppoa. Rappiolaisten elinikä nousi muutamalla vuodella. Muutama vuosi lisää Valtion loisina elämistä.

Krapulakapinaa yritettiin aluksi hillitä vaivihkaa tapahtuvin kuolemantapauksin, mutta liian vaivihkainen toimintatapa ei tuottanut tuloksia. Niinpä Valtion kapinanetsijäkätyrit alkoivat käyttää myrkkyjen sijasta aseita, ja jättivät ruumiiden luo epämääräisiä vihjauksia kuoleman syistä. Pian tästäkin alkoi ulkopoliittisia ongelmia, "Valtion teloitusjoukot" komeilivat pian lehdissä ympäri maailmaa. Ikävän naapurin pelko voimistui.

Kansallamme on muutenkin hyvä viinapää. Alkoholimyrkytyskuolema kesti heidänkin ryypiskelytahdillaan noin kaksi vuotta. Viinaa kului. Kului. Kului paljon. Hiiteen WHO:n typerät arviot. Kännikalst mihinkään kuole.

Kun bakteerit käyvät vastustuskykyiseksi antibiootille luonnonvalinnan karsiessa heikot bakteerit pois, jäljelle jääneitä vahvempia mikrobeja nimitetään "superbakteereiksi" tai kavereiden kesken "superpöpöiksi". Valtiolla oli nyt huolenaan superjuoppokanta, joka alkoi käydä resistentiksi viinan vaaroille. Ja pysyäkseen tyytyväisessä humalassa he tarvitsivat yhä suurempia annoksia.

Piti siis keksiä uusia tapoja leikata kuluissa. Keksittiin kännisoluttautujat, jotka niittasivat baareissa liian hyvällä kännipäällä varustetun oloisia yksilöitä. Siis liian selvän oloisia henkilöitä. Koska rappiolaisten kuolemantapaukset oli alusta pitäen päätetty jättää tutkimatta, ratkaisu toimi varsin hyvin.

Mutta erään rappiolaisen kertomus pääsi julkisuuteen. "Sopeutumaton" pääsi Valtion rajojen yli muiden maiden lehtien palstoille, ja teksti on tiettävästi tällä hetkellä käännettynä viidellekymmenelle kielelle. Taloutemme ajautui kriisiin. Tehtiin päätös väkemme tehoharvennuksesta. Meillä ei ole mitään menetettävää. Meitä vihataan jo.

Sitäpaitsi nykymaailman poliittinen ankaruus tiedetään. Ikävän naapurimme touhuja paheksuttiin koko maailman voimin, mutta mitään banaanikaupan lopettamista konkreettisempaa ei saatu aikaan. Siispä koko Valtiomme päätettiin juottaa tappohumalaan, henkistä tasoa myöten.

Eduskunta valmistautuu viimeisiin juominkeihin kannanottona maailman tuomitsevaa tekopyhyyttä vastaan. Kuoliniskuna oli se tieto, että ahne naapurimmekaan ei ole pateettisesta Valtiosta kiinnostunut. Kertakaikkisen masentavaa. Emme siis kiinnosta ketään.

Mutta politiikka on.