Minusta se oli hyvä idea. Niinpä marssin pankkiin pyytämään rahoitusta hienolle, filantrooppiselle suunnitelmalleni. Ymmärrän, miksi minua katsottiin oudosti. Silloin, kun järkeni oli vielä yhtä terävä kuin älyni, olisin itsekin oudoksunut ideaa, mutta nyt olen vain katkeroitunut, vanha, väsynyt ja tympääntynyt elämääni. Ainoana pelastuksema mielentilaani näen rahoituksen asiaankuuluvalle elämäntyylille: rappioalkoholismille.

Vastaanotto todellakin oli hyvin sovelias ottaen huomioon ehdotukseni laadun. Minua kehotettiin poistumaan, ja niin teinkin. Pankista poistui määrätietoinen mies. Päämääräni oli selkeä ja koin sen hyvinkin oikeutettuna.

Ehkä minun olisi syytä kertoa jotain kotimaastani, Valtiosta. Kansamme on katkeroitutnutta ja alkoholismiin taipuvaista. Kaikkia tympii yleinen poliittinen tilanne. Varsinaisesti ketään ei sorreta, kaikki noudattavat lakeja tunnollisesti, ja lait estävät sorron. Mutta vitutuksen ja sadismin kätkeminen eivät poista itse ongelmaa, vitutuksen ja sadismin eksistenssiä. Ja sovinnaisuus, tuo elämän ja sivistyksen jatkuvuuden kannalta välttämätön voimie rajoittaja, voi vain kätkeä ihmislajin luontaiset taipumukset verhon taakse.

Tähän sovinnaisuuteen itse kukin etsii lääkettä, kokemusta aitoudesta. Ja kansamme pitkä perinne on hukuttaa muiden ihmisten aiheuttamat rajoitteet viikonloppuhiprakkaan. Muutamaan tuntiin, joiden aikana voi vapautua fysiikan kahleista. Niin gravitaatio kuon etikettikin unohtuvat hetkeksi. Yksilö toteuttaa itseään spinozalaisella ilolla. Seuraavan aamun darra on ainoa huono puoli. Paluu todellisuuteen sen kliseisimässä ja kuvottavimmassa muodossa.

Lisäksi alkoholi maksaa. Niiden hetkellisten hekumallisten hyvänolontäyteisten tuntien hinta on tarkoituksettomalta tuntuva viikko, jossa yksilö yrittää epätoivoisesti selvitä seuraavaan perjantaihin ja kustantaa sen.

Jotkut outolinnut aloittavat uhmakkaan rappioalkoholismikierteen ja juovat yleensä itsensä hengiltä siinä vaiheessa, kun varsimaisten elintarvikkeiden ostaminen ei ole prioriteettinä. Rappioalkoholisti kun elää vain ollessaan humalassa. Muu on ikäänkuin unta, välttämätön välivaihe, jotta elämä voisi jatkua. Energian keruuta varsinaista päivää varten. Unikaan ei ole märkä sellainen. Ja jokainen tietää, ettei liika nukkuminen ole hyvästä. Elämä on tarkoituksetonta, mikäli siitä nukkuu 5/7.

Liikaunisuus on usein masennuksen oire. Tässä tapauksessa se aiheuttaa masennusta. Ja lisää sydänsairauksien riskiä. Ja arvaa huviksesi, ystäväiseni, mikä on Valtiossamme toiseksi yleisin kuolinsyy, ellei alkoholimyrkytyksiä oteta lukuun. Uskon ilmiön selityksen olevan äskeisessä sepustukssani selittämässäni tarinassa liikaunisuudesta.

Kansaamme voisi kuvailla masentuneeksi. Syyllistymättä yleistämisen tai kärjistämisen syntiin, joskin kyseisestä synnistä ei kai saisi syntinä enää puhua. Ei sen puoliin, eipä kukaan enää jaksa vaikuttamisen tyylikeinoista puhua.

Rappioalkoholisteja yritetään kuntouttaa takaisin yhteiskuntakelpoisuuteen. Lienee sanomattakin selvää, että seurauksena on lähinnä lovi Valtion budjetissa. Rappioalkoholistiksi ryhdytään, kun ei haluta sopeutua Valtiomme kaltaisen firman koneistoon mukaan. Joskus sopeuttaminen toimii, useimmiten vain vituttaa. Rappiokansalainen joko jatkaa paheiden täyttämää elämäänsä alkoholimyrkytykseen asti, tai nitistää itsensä saman tien.

Joskus alkoholimyrkyttäytyminen epäonnistuu, ja Valtion terveydenhuoltojoukot ehtivät hätiin. Tällöin piruparka joutuu näennäisesti elämään hyvää elämää odottaen passiivisesti seuraavaa kohtalon tarjoamaa mahdollisuutta lopettaa kärsimys. Valtio muotoutuu hänen mielessään joksikin, joka halua hänen jatkavan kärsimystä.

Tässä kohtaa näen aiheelliseksi esittää kysymyksen. Miksi kurjaa elämäämme väkisin yritetään pitkittää? Elämme keskimäärin melko lyhyen elämän, emmekä siten käy Valtion kukkarollekaan. Olettaen siis, että saisimme itse päättää. Elämäntyyliimme puuttuminen on se, mikä maksaa.

Näet varmaan itsekin, miksi Valtiota vastaan käymäni yksinäisen kamppailun syy on hyvinkin oikeutettua. Ja sain kanssaihmisteni tuen hyvinkin nopeasti. Nykyään minut tunnetaan Sankarina.

Olen se, joka (selvin päin ollessaan) uudisti yhteiskuntajärjestelmämme. Kehitti systeemin nimeltä Valinta, joka erottelee rappiotaipumukset ja työtaipumuksen toisistaan. Sain vakuutettua päättäjien huoneen siitä, että Valtion kukkaro kärsii vähemmän, mikäli kehityskelvoton osa kansaa saisi valita haluamansa elämän.

(Valtion johdon vakuuttaminen vaati muutaman skadaalin tietämistä. Salajuoppous on täten yksilön päätöksemtekokyvylle haitallisempa kuin nälyvä rappioelämä, jota ei voida käyttää yksilön kiristämisen.)

Terveydenhuoltokuluista päästiin leikkamaan omaksumalla darvinistinen "kuole pois, paska" -ajattelu. Vain töissäkäyviä hoidetaan (tuonti)työvoimalla. Muille tarjotaan entistä vahvempaa viinaa, vanhinta kivun ja vitutuksen lääkitsemiseen käytettyä jaloa ainetta. Krapulaan on keksitty täydellinen hoito, eikä siten Todellisuus pääse iskemään.

Tuskin on tarpeen selittää prosessia, jolla sain uutta lakialoitetta koskevan adressini ajettua läpi. Ihmisistä se oli hyvä idea. Muutama vastarannakiiski selitti jotain "moraalista", mutta heidät oli helppo vaientaa. Enemmistön kova ääni, ja pienten yksityisten tahojen suorittama yksityiselämäratsia. Toimii hyvin, kun haluaa todella saada jotain läpi.

Eräs näiden vastarannakiiskien moraaliargumentti koski yksilön vapautta. Alkoholi estää ihmistä olemasta vapaita. Haluaisin huomauttaa alkoholin merkitsevän kansallemme vapautta. Vapautta sen puhtaimmassa muodossa.

Ja minä olen vapaa. Hallitsen elämääni erittäin tehokkaasti. Vaikka ehdin nauttia melkoisesta kestokännistä -työni hedelmistä- jo hyvän aikaa, olen nyt onnistunut pysymään selvin päin jo viikon. Alkoholi ei ole vienyt minulta vapauttani.

Nyt on Sankari vetänyt saappaat viimeistä kertaa jalkaansa. Seisoo peilin edessä, katselee kuvaansa tuntien jotain itseinhon ja suunnattoman ylpeyden sekoitusta. Valmistautuu käyttämään vapauttaan jo toisen kerran tänään. Se ei ollut alkoholi, johon lemmikkikissani Malina hetki sitten kuoli. Luoti, joka rakkaan turhakkeeni surkean elämän päätti, oli minun laukaisemani.

Naks. Pam. Vapaus on tätä. Tiedätkö, nautin ajatuksesta aivoistani leviämässä peilin lasia vasten. Täytyy kääntyä jotenkin niin, että luonnollinen ampumakulma mahdollistaa peilin tahriutumisen vereen. Siinä olisi jotsin hienon teatraalista.

Sankari kirjoittaa nyt ylevät loppusanansa Valtiolle. Valtiota, jonka jotkut tuntevat dystopiana, toisille se taas on haaveiden shagri-la. Minulle se oli empiirinen trolli.

Miten voikin näin julma ja typerä pila mennäkään läpi? Hyvästi, idiootit, LOLZ xDDD