Häntä oli koko hänen lapsuutensa ajan yritetty myrkyttää arsenikilla. Kaikeksi harmiksi Myrkyttäjälle poika eli aikuisikään asti, ja vieläpä kehitti edellämainitulle myrkylle immuniteetin (jatkuvaa vatsakipua lukuunottamatta). Myrkyttäjä kupsahti ennen pojan muuttoa ihan pelkästä mielipahasta. Poika muutti sijaisperheeseen, ja tarina voisi loppua näihin onnellisiin tunnelmiin.

Mutta ei. Uudessa perheessä oli myös lapsia. Jossain vaiheessa pojalle valkeni näiden olevan erilaisia. Heilläkin kyllä oli vatsa joskus kipeänä, mutta se kuulemma johtui jostain maidon sisältämästä aineesta, ja meni ohi pian, varsinkin jos söi oikein. Poika kärsi itse jatkuvista kivuista. Niinpä hän alkoi muunmuassa sekoittaa maitotölkkien sisältöjä keskenään. Siinäpä oppisivat. Kärsineenä lapsena hän ei koskaan joutunut epäilyjen kohteeksi, vaan perheen vanhemmat arvelivat olleensa huolimattomia ruoan kanssa.

Pojasta kasvoi mies. Hän meni naimisiin, ja muutaman mutkan kautta päätyi kunnallispolitiikassa päättäjän asemaan. Mutta muisto Myrkyttäjästä seurasi. Ja Myrkyttäjä kun oli koston ulottumattomissa, mies päätti kostaa kaikille hänen kaltaisilleen.

Mies oli varsin lahjakas ruoanlaitossa. Niinpä vaimo mielihyvin luovutti hänelle keittiön valtiuden. Ruoka oli hyvää, ja mies selvästi nautti sen tekemisestä. Varsinkin kuullessaan, kuinka hyvää ruoka oli kaikkien mielestä.

Jossain vaiheessa vaimo kuitenkin lakkasi kehumasta ruokaa. Sen sijaan hän alkoi puhua oudosta olosta, vatsakivusta ja huimauksesta. Heikotuksesta ja muustakin. Syynä ei ollut raskaus. Eikä laktoosi-intoleranssi. Ja sen jälkeen miehen suhtautuminen naisen lääkärikäynteihin viileni niin, että lääkärillä jäi aikaa paremmin muille asiakkaille. Sitäpaitsi, sattuihan miehenkin vatsaan, jatkuvasti. Turhaan valitat, nainen.

Mies alkoi pitää vaimonsa käytöstä outona. Etenkin kun miehenkin olo vain paheni joka ruokailun myötä. Tuttavapiirissä alkoi liikkua huhuja myrkyttäjävaimosta. Aluksi hienovaraista vihjailua, joka yltyi niin, että lopulta poliisit tulivat hakemaan naisen pois. Selvisi myrkyn olleen arsenikkia, ja miehen elimistössä sitä olikin huomattavasti enemmän kuin naisessa. Ilmeisesti myrkky oli ollut yhteisessä ruoassa, jota mies oli syönyt enemmän. Murheellista.

Ihmiset ympärillä olivat erittäin empaattisia. Kun ero oli saatu kuntoon paperilla, empatiaa osoittavien naisten osuus kasvoi. Erään naisen empatia saikin vähemmän platonisen sävyn edellisen vaimon muutettua pois kaupungista, ja pian soivat hääkellot. Monet toivottivat pariskunnalle onnea, ja erityisesti miehen toivottiin tulevan vihdoin onnelliseksi. Myrkyttäjänaisen jälkeen varmasti kaipaa turvallisuutta ja onnea sitäkin enemmän.

Aluksi kaikki oli onnellista. Miehen laittama ruoka oli hyvää, siitä tiesi kertoa naisenkin koko tuttavapiiri. Mies oli tyytyväinen saamaansa palautteeseen. Elämä oli siis mallillaan.

Jossain vaiheessa tämäkin vaimo alkoi valittaa huonoa oloaan. Tällä kertaa syynä oli selvästi raskaus. Pariskuntaa onniteltiin. Vaimon olo kurjistui, ja vatsa kasvoi. Miehenkin olo paheni, empaattinen hermostunut raukka. Ruoasta ei enää puhuttukaan niin paljoa, vaikka vaimon veli silmää iskien kehottikin miestä pitämään laadun hyvänä, kun nainen söi nyt kerran kahden edestä. Mies hymyili kommentille hermostuneena. Eihän hänen ruoissaan ollut koskaan ollut vikaa.

Tuli keskenmeno juuri ennen laskettua aikaa. Vauva oli oudon kelmeä iholtaan. Alettiin epäillä naisen hankkineen keskenmenon tahallaan. Arsenikki. Tuttavapiiri järkyttyi. Mies epäili naisen kokeneen mustasukkaisuutta edellistä vaimoa kohtaan. Raskauden aikaiset mielialahäiriöt olivat naisilla kuitenkin varsin yleisiä. Oli helppo ymmärtää, miksi nainen päätyi nimenomaan arsenikkiin. Raukkaparka.

Lienee kuitenkin selvää, ettei naista katsottu hyvällä enää, ja heti päästyään ulos pakkohoidosta hän muuttikin pois kaupungista. Ero oli luonnollinen asia. Lapsen kuolema, ja miehen uusi kokemus myrkyttäjästä. Raskauden aiheuttama mielialahäiriö tai ei, kokemus oli rankka myös miehelle, vaikka tämä lehteen vakuuttelikin olevansa pahoillaan ex-vaimonsa puolesta.

Kului vuosia. Mies kävi huonovointisemmaksi, ja jäi pian pois kunnanvaltuustosta. Tehtiin syöpädiagnoosi. Mies alkoi käyttää pyörätuolia. Kotiin tuli hoitajia.

Eräs hoitajista, nuorehko mies, oli selvästi lämpimämmin suhtautuva kuin muut. Kuunteli vilpittömällä kiinnostuksella tarinoita myrkyttäjänaisista, jotka moittivat miehen täydellisiä ruokia, ja lisäksi juorusivat tämän olevan myrkyttäjä. Ja lehdistö tietysti uskoi näiden katkerien naisten tarinoita, ja siksi kaikki vihasivat miestä. Osanottokirjeitäkään ei enää tullut samaan malliin kuin ennen (mies oli kokoelmastaan ylpeä). Kaikki vihasivat häntä. Syy oli noissa naisissa, ja itse Myrkyttäjässä, joka oli noitunut kaikki naiset hänestä juoruamaan.

Eräänä päivänä mies kieltäytyi nuoren hoitajan tarjoamasta kahvista. Ensimmäisellä vaimolla oli ollut aivan samanlaiset mustat hiukset kuin pojalla on. Tämä poika oli juoruajanaisen poika. Ja kahvi oli varmasti myrkytettyä. Mies päätti puolustautua uhkaa vastaan. Onneksi hänellä oli käsiase keittiön kaapissa.

Pian hoitajapoika makasi tuolissaan verisenä, käsi kammottavalla tavalla retkottaen. Mies päätti juoda kahvia ja soittaa poliisit paikalle. Osoittaa kahvin olleen myrkytettyä, ja siten ampumisen olleen itsepuolustusta.

Poliisit löysivät paikalta kaksi ruumista. Toinen oli kuollut päähän osuneesta luodista. Toinen oli kuollut kofeiinin tehostamaan sydänkohtaukseen.