Enpä ole vähään aikaan tänne päivitellyt mitään, joten nyt ylikierroksilla käyden aion tehdä jotain, mitä seuraavan nukutun yön jälkeen -ollessani siis ikään kuin selvin päin- todennäköisesti kadun suunnattomasti. Jaan päivän nerokkaan mietelmän kanssanne. Töttöröö.

Peilikuvaa katsoessani havaitsin, että kuten joka asialla, myös peilikuvalla entiteettinä on olemus, josta ihminen dualismiin pyrkivänä olentona voi löytää perinteisen hyvä-paha-ajattelun mahdollisuuden.

Yrittäen muodissa olevaa positiivista ajattelua aloitan kertomalla ensin ne hyvät uutiset. Yrittäkää jooko arvostaa adaptiivisuuteen pyrkimistäni. Ei ole kuulkaa helppoa olla näin yritteliäs ja sovinnainen.

Olento, joka peilissä näkyy et ole sinä. Se on vain kuva pinnastasi. Sisältä voit olla jotain muuta. Älkää siis luopuko todellisuuspaostanne, jatkakaa haaveilua.

Huonot uutiset. Lasin heijastus todella on kuva siitä, miltä sinä näytät. Surullisinta on, että monet ihmiset näkevät sinussa vain saman, kuin sinä itse näet peilissä. Se todella näyttää kuoresi. Valehtelematta. On toki poikkeuksia, kaarevia peilejä ja niin pois päin, mutta luen tällaisen pilkunnussinnaksi, jollaista en jaksa juuri nyt edes itseltäni.

Palaten vielä kuitenkin aiheeseen.

Ystävät kalliit, älkää silti masentuko täysin. Ette ole maailmassa ainoat, jotka kärsivät siitä, mitä näytätte muille -ja mitä he teidän (ja oman) tyhmyytenne takia teissä näkevät. 

Planeettamme on kantokykynsä rajoilla yrittäessään mahduttaa kaltaisiamme äälilöitä kuorelleen, joten vertaistukea löytyy jokaiselle, joka kirsunsa peililasista malttaa irrottaa ja vaihteeksi katsoa muitakin.

Muistakaamme Narkissosta, jonka nykyihanteiden mukainen itsetutkiskelusessio johti lähteen reunalle juurtumiseen. Älkäämme olko yhtä humanisteja -älkäämme päätykö kasvikunnan kauniiksi edustajiksi, vaikka se fenotyyppiämme epäilemättä parantaisikin.

Hiiteen Spinoza ja itsensä toteuttamisesta nouseva ilo.