Suosikkirunoilijani ehdotti toistakin aihetta, nimittäin suomalaisuutta. Yritänpä avata siis näkemyksiäni aiheesta.

Suomalaiseen identiteettiin liitetään usein huono itsetunto. Inhoan väittämää, sillä eniten sitä toistelevat ihmiset tapaavat eniten suomalaisidentiteettikriisiä ajaa. Meillä on niin huono itsetunto, pitäis olla niinkuin italialaiset, jotka on paljon itsevarmempia.

Vähän kuin feministi, jonka mielestä naisten pitäisi olla miehiä, jotta olisimme tasavertaisia. Tämä siis implikoi naiseuden olevan itsessään epätasa-arvoa edistävä asia. Kiehtova näkemys.

Itsetunto-ongelma ei kuitenkaan ole omien suomi-näkemyksieni ensisijainen olemus. Itse asiassa koen suomalaisuuden varsin positiivisena asiana. Se, ettei kulttuuriimme kuulu omien saavutusten suunnaton kehuskelu, ei tarkoita että emme arvostaisi, tai voisi arvostaa sitä.

Suomalainen vitutuskulttuuri lämmittää mieltäni suunnattoman paljon. On mahtavaa olla kansalainen maassa, jossa vitutusta ei heti pyritä karsimaan pois, vaan elämän positiiviset puolet saa löytää elämän paskoista puolista. Tämä jos mikä on positiivista ajattelua.

Kun asiat menevät huonosti, se on hyvä syy juoda siitä johtuva ahdistus pois. Ei, tähån ei liity mitenkään se tosiasia, että kirjoittaja ei itse asiassa juo. Jos kiinnitit asiaan huomiota, tai edes luit äskeisen virkkeen, missasit jotain todella olennaista, ja vakiovinkkini mukaan, saisit hävetä.

Tarkoitukseni oli selventää, että kulttuuri, joissa huomiota kiinnitetään realiteetteihin niitä kaunistelematta, on  itse asiassa vähintäänkin ok. Senkin negatiivista energiaa levittävä saasta, joka et suvaitse erilaisia näkemyksiä.

Negatiivinen suhtautuminen negatiivisuuteen on muutenkin yliarvostettua. Suomikin valitettavasti globalisaation myötä on ottanut huonoja vaikutteita tähän suuntaan, minkä näkee 'suomalaista huonoa itsetuntoa' koskevien puheiden paljoudesta.

Etenkin silloin, kun näitä puheita pidetään esimerkkinä niiden todenperäisyydestä.

Rasismi on toinen piirre, joka kulttuuriimme etenkin PerSujen myötä on liitetty. Toki ulospäin suuntautuva hostiliteetti muita kulttuureja, tai etnisiä ryhmiä (mitä itse pidän tökerönä ja segregaatiota edistävänä terminä, koska ihmiset) kohtaan on objektiivisesti huono asia. Suomalaisessa kulttuurissa nämä asenteet kuitenkin kätketään varsin nätisti, ellet sitten ole valtiomme eliittijoukkoa, kuten kappaleen alussa mainittu etninen ryhmä, tai sitten vain umpihumalassa.

Pieni varautuneisuus ulkopuolisia ja heidän tuomiaan vaikutteita kohtaan on itse asiassa ihan terve piirre. Sen ilmaisusta ja ilmaisun voimakkuusasteesta riippuu, onko siinä jotain vikaa. En jaksa alkaa selittää Suomen vaikeasta historiasta kahden isomman valtion välissä, tunnette tarinan kyllä itsekin.

Tätä vaikeaa lapsuutta vasten sanoisin suomalaisten olevan itse asiassa ihan mukavaa, tasapainoista ja lupsakkaa sakkia. On törkeää haavojen kaivelua selittää kansassa olevan jotain vikaa siksi, että se on muuttunut sellaiseksi, kuin ympäristön ja ajan yhteistyö on sen muokannut. Yksittäistä ihmistä käsittelevänä asenteena tällainen ilkeys olisi varmasti mahdollista nimetä syyksi haastaa joku oikeuteen.

Jokainen kulttuuri sisältää hyviä ja huonoja puolia. Suomalaisuudessa on paskat piirteensä, ja tästä syystä en suomalaisuutta ylitsevuotavasti kehu. Tyydynpä vain toteamaan useimpien kansallista identiteettiämme mollaavien höpinöitten olevan tyhmiä, ellei suorastaan rasistisia. 

Suomalaisuuden suurin vika on sen tarpeessa etsiä itseensä vikoja, ja pyrkiä muuttamaan kansallista identiteettiään ulkopuolisia ihanteita vastaavaksi. Kun yritämme omaksua toisten kulttuurien tapoja, omaksumme helposti myös niihin liittyvät viat.  Sanoisin, että meidän tapamme ongelmien ratkomiseen soveltuu parhaiten omien ongelmiemme käsittelyyn.

Ongelmanratkaisukyvyt muuttuvat niin yksilö- kuin ryhmätasollakin sen mukaan, millaisia ongelmia olemme tottuneet ratkomaan. Tämä olisi syytä pitää mielessä identiteettikriiseillessäkin. Uusien ongelmien käsittelyyn meidän resurssejamme pitäisi uudistaa varsin perinpohjaisesti.

Pakko toki jonkin verran on mukautua, mutta muuttuminen itseisarvona on varsin turha, ellei sitten suorastaan haitallinen. Muuttumisen arvo on sen olemuksessa reaktiona ulkopuolisen maailman muutoksien myötäilemiseksi. (Hitto mikä lause, joku kielioppisääntö tuon kyllä kieltäisi)

Suòmaidh ga bráth!