Osa esseekokoelmaa

Tunturisopulien joukkoitsemurha, eli

Pieni opas maailmanvalloittajalle

Ks. Absoluuttiset totuudet, kohdat 35-43

Tiesitkö, että stereotypiat ovat universaali ilmiö, ja itse asiassa välttämättömiä selviämisen ja maailman hahmottamisen kannalta? Karua settiä, mutta näin se on. Ihmisluonnolle on erittäin ominaista muodostaa ympäristöstä käsitys vertaamalla aikaisempaan koettuun, jakaa ryhmiin ja etsiä vastakohtaisuuksia. Kokea ennakkoluuloja. Olla suvaitsemattomia.

Naturalistifilosofi vetää tekstistä omat päätelmänsä. Eikä ehkä olekaan aivan väärässä. Kyllä, kavahtakaa, te kaikki jotka olette kuolanneet suvaitsevaisuuden nimeä niin että itse Pavlov koirineen olisi ylpeä teistä!

Suvaitsevaisuus on itse asiassa vain kanavoitua suvaitsemattomuutta. Joillakin nämä suvaitsemattomuuden kanavat ovat leveämpiä, ja kattavat useampia asioita. Tämä siis luonnollisesti merkitsee korkeampaa suvaitsemattomuuden astetta.

Jokaisella kuitenkin on voimakas suvaitsematon puoli. Hassua kyllä, niillä, jotka eniten suvaitsevaisuudesta kohkaavat, tuntuu tämä puoli olevan keskivertoa voimakkaampi. Suvaitsevaisuus näet yleisessä puhekielessä liitetään voimakkaasti tiettyjen asioiden kannattamiseen ennemmin kuin yleiseen avarakatseiseen ja ennakkoluulottomaan suhtautumiseen ympäröivään maailmaan. Luonnollisesti, jälkimmäinen on monimutkaisempi ja haastavampi, mikä ilmennee jo kirjoitusasujen erosta.

Suvaita-sanan alkuperän jäljille pääsee karjalan kielen kirjoitusasultaan lähes vastaavan sanan kautta, joka muuten merkitsee 'rakastaa'. Jokainen kohdallaan voi miettiä, minkä verran alkuperäisellä sanalla on nykyisen kanssa merkitystä.

Ja uskoakseni voidaan olla varsin varmoja, ettei suvaitsevainenkaan henkilö oikeasti kaikkea suvaitse, saati sitten rakasta. Itse asiassa, hänellä saattaa olla joihinkin asioihin erittäinkin negatiivinen kanta. Hänen suvaitsevaisuutensa on tiukkaan kanavoitua.

Se antaa hänelle yhteenkuuluvuudentunnetta muuhun yhteisöön, joka samat arvot hänen kanssaan jakaa, ja yhteinen rakkaudenkohde on melkeinpä voimakkain ihmisiä yhteenkurova tekijä. Heti yhteisen vihankohteen jälkeen. Tätä Suvaitsevainen ei tietenkään myönnä.

Hän suvaitsee homoutta, juutalaisia (luonnollisesti, tehdäkseen pesäeron niihin kamaliin natseihin jotka eivät suvainneet ketään, hyi heidän muistolleen), afrikkalaisperäisiä, mitä kaikkea sanaan nyt yleensä liitetään. Vähemmistöjä. Kaikkia, joista voidaan sorretun vähemmistön kunniakasta arvonimeä käyttää.

Sen sijaan rasisteja, jotka ovat suvaitsemattomia, ja jotka sortavat avoimesti homoja, juutalaisia ja afrikkalaisia ja kaikkia muitakin vähemmistöjä, eivät Suvaitsevaiset siedä alkuunsakaan. Kiehtovaa on, miten rasismi-sanaa käytetään puhuttaessa niin rotujen kuin seksuaalisuudenkin eroista, mikä vähänkään pohdittuna herättää kysymyksen, ovatko homoseksuaalit eri rotua. Itse koen sen ennemminkin ilmentävän törkeämmänpuoleista rotuerottelua, kuin paheksuvan, saati sitten ehkäisevän sitä.

Joka tapauksesa, Suvaitsevaistollakin on inhokkiryhmänsä. Ominaista yleiselle diskriminaatiolle on tietty ajanmukainen termistö, johon liitetyt itseisarvot määräävät, keiden syrjiminen on suvaitsevaista ja keiden ei. Yleensä on suvaitsevaista syrjiä niitä, jotka kuvittelevat olevansa parempia ja jotka sortavat muita. Voidaanko tämä ryhmä nimetä enemmistöksi?

Siitä toisen maailmansodan kauhistuttavuudesta vielä. Itse asiassa hyvin yleinen argumentti juutalaisia vastaan oli heidän etnosentrisyytensä, eli lyhyesti sanoen, paremmuudentunteensa muista roduista. Nosti joka saksalaisen niskavillat pystyyn, kun ajatteli ilkeitä ja kieroja enemmistöläisiä, jotka osoittivat oletettua ylemmyyttään muita kohtaan. Hyi olkoon.

Takaisin nykypäivään. Maailmanvalloitusaikeissahan tässä oltiin, eikö? Eli miten tästä tiedosta hyödytään?

Elementary, my dear Watson. Paras tapa päästä yleisön suosioon (kertausta, kertausta!) on jakaa yhteinen vihankohde, ja jokaisesta ihmisestä löytyy se pieni palo päästä haukkumaan sortavaa enemmistöä. Ja mikä jälleen kerran historiasta oli opittavissa, ei ole niinkään väliä sillä, kuka todella on enemmistöä. Riittää, että he eroavat yleisistä ihanteista tarpeeksi.

Pohdi tarkkaan, ketkä nykyään muodostavat sen ihmisryhmän, josta luvallisesti saa puhua paheksuvaan sävyyn. Mikä on nykyään se voimakkaita itseisarvoja sisältävä termistö, joka voi leimata kantajansa bättre folkiksi. Ketkä pitävät itseään muita parempina, ketkä ovat rasisteja ja sovinisteja ja ties mitä. Ketkä ovat ilkeitä ihmisiä, jotka käyttävät stereotypioita muista ja nauravat niille. Syntiset, saatanat, kurjat.

Joka aikakaudelle löytyy omat ilkiönsä, joita saa syyttää kaikista maailman ongelmista. Ehkä heihin suhtaudutaan vielä peitellyn paheksuvasti, mutta taitava agitaattori -tuleva maailmanvaltias- kyllä löytää nopeasti keinot kääntää kansan avoimen vihan heitä vastaan. Puskii!

Tässä tulee toki noudattaa varovaisuutta. Täytyy pysyä yleisön omissa argumenteissa ja edetä hitaasti, jottei vihanpuuskan aiheuttama moraalinen krapula käännä epäsuosiota valloittajaa itseään kohtaan. Morkkis tulee varmasti. Aloittamalla pelin hitaasti jättää itselleen peliaikaa, jolloin yleinen hämmennys -ja mahdollinen viha- iskee vasta silloin, kun valloittaja on onnellisesti ehtinyt piiloon.

Aloite pitää siis lähteä yleisöstä, valloittaja itse esiintyköön ymmärtäväisenä kuuntelijana, joka tukee kansan omia, jaloja päämääriä. Tällöin vihan kohdistaminen häneen on vaikeampaa, vastuu kun saattaa kuitenkin olla omilla varpailla. Toki väki tulee pääsemään järjen käytöstä pian yli, ja valloittajan on syytä muistaa järkipuheen vain pelaavan hänelle aikaa päämääristä tärkeimpään -hengissä pysymiseen. Pakoon.

Mutta valloitussuunnitelmia ei kannata hyllyttää liian varovaisuuden takia. Onhan se loppujen lopuksi varsin mainio tavoite.