Osa ränttikokoelmaa nimeltä

Tunturisopulien joukkoitsemurha, eli

Pieni opas maailmanvalloittajalle

 

Ideologioiden pakkosyötöstä yleisölle, eräs hieno taktiikka on täydellisen ihmisen mallin luominen. Malli-ihmisen rakennustarpeet löydät mediasta, siellä on varmasti tarpeeksi vihjeitä siitä, millaisia lajitoverimme haluavat olla. Millaisiksi he haluavat itseään kuvailtavan.

Metodin toimivuus perustuu ihmisen haluun kategorisoida niin ympäristöään kuin itseäänkin, ja itseään toki mieluiten mukaviin kategorioihin. Sellaisiin, joihin on hienoa kuulua.

Itsensä kategorisoinnin tarpeen kanssa tosin riitelee tarve olla uniikki, ja tämä ristiriita edellyttää malli-ihmisen muotin näennäistä väljyyttä, jolloin jokainen voi itsensä siihen mahduttaa. Silti sen on sisällettävä jotain, mikä saa muokattavan tuntemaan muotin henkilökohtaiseksi. Tätä henkilökohtaisen ympäripyöreyden luomisen jaloa taitoa näkee muunmuassa horoskooppipalstoilla, joilla jokainen itseään tähtien lapsena pitävä kummasti löytää totuuksia itsestään.

Kaikki eivät valitettavasti ole yhtä helposti höynäytettävissä pelkkien kosmisten voimien todeksi vahvistamilla totuuksilla, joten ideologiasi on saatava levikkiä muualtakin kuin horoskooppipalstoilta. Horoskooppi siis toimii oppimateriaalina tästä.

Muita hyviä esimerkkejä tämän taidon mestaristasosta löydät naistenlehtien testeistä ja muista kirjoituksista. Täydellistä tyhjänpäiväistä soopaa, jonka viehätys on kokonaan siinä, miten se saa lukijan tuntemaan itsensä tärkeäksi.

Romaania lukiessa sympatiat kiinnittyvät usein tietyn hahmon puolelle, ilmiö tunnetaan myös samaistumisena. Yksilö kokee samaistumisen kohteena yleensä ne hyvät tyypit. On toki hipsterkultit, joiden eustajat rakastuvat sivuhenkilöihin tai suorastaan pahiksiin, mutta useimmiten päähenkilö, tarinan sankari, kerää huomion itselleen.

Koska samaistuminen halutaan pitää helppona, on sankari-ideaa muokattu vastaamaan paremmin todellisuutta, eli malli-ihminen on nykyisin helpommin tavoitettava. Suositun romaanin päähenkilö on tavallinen ihminen, jonka sisäinen voima kumpuaa jostain kaikille tutusta inhimillisestä piirteestä, ellei sitten suorastaan viasta. Kaikki kukat ovat kauniita ja niin päin pois.

Joka tarinan sankaruudessa on kuitenkin jotain samaa. Jokin yleismaailmalline piirre, joka tekee hänestä niin kauniin. Yleisesti ottaen tätä piirrettä nimitetään kyvyksi rakastaa, mutta sana suvaitsevaisuus lienee parempi termi. Ihannesankari oppii tarinan aikana ymmärtämään että me kaikki olemme erilaisia ja erilaisuus on rikkaus ja niin edelleen. Tämä piirre tekee hänestä tarinan sankarin.

Romaanihahmoilla voidaan siis hyvin muokata käsitystä siitä, millainen on Hyvä Ihminen. Kuitenkin, keskivertokansalaisetkin kaipaavat osviittaa hyvän ihmisen mallista, ja monet ovat valitettavan laiskoja lukemaan romaaneja, saati sitten vetämään niistä edellisessä kappaleessa selitettyjä Oikeita Päätelmiä itse. Lööppipalstoille on siis hyvä luoda 'tositarinoita' oikean elämän esimerkiksi. Näistä voivat valveutuneet kansalaisemme luoda omat käsityksensä ihanteista, sankareista ja konnista.

Joka tapauksessa, ihanneihmisen mallin saa siis kasaan yhdistelemällä suosittuihin sloganeihin. Tehtäväksi jää siis perustella, miksi ihanneihmisen käsitys sopisi tukemaan sinun markkinoimaasi ideologiaa. Miksi ihanneihminen haluaa ajatella kuten sinä haluat muiden ajattelevan.

Tieteellinen säväys on aina hyvä lisä ideologiasi intuitiiviseen pääomaan, mutta tärkeintä on loppujen lopuksi vain liittää oikeat sanat ideologiasi ihanneihmiseen.

Fiksu, ajatteleva ja kriittinen ihminen ymmärtää, että asiat vain menevät näin. Individualisti, oman polkunsa kulkija, ymmärtää, että tämä on ainoa oikea totuus.

Ihanneihminen on kehu, jonka yleisö haluaa ansaita. Idoli, jonka paikalle itse haluaa päästä. Minusta tulee isona fiksu, ajatteleva, kriittinen ja individualistinen oman polkuni kulkija. Minä siis ajattelen, kuten minun halutaan ajattelevan. Kuten fiksu, ajatteleva, kriittinen ja individualistinem oman polkunsa kulkija ajattelisi.

Tuonne päin, sanoo tienviitta.