Osa esseekokoelmaa

Tunturisopulien joukkoitsemurha, eli

Pieni opas maailmanvalloittajalle

Ks. Absoluuttisia totuuksia lajista nimeltä ihminen, kohdat 27, 55-57

 

Neuvottelut sujuivat hyvin, kommentoi presidentti Niinistö keskusteltuaan Ukrainan tilanteesta Venäjän presidentin, Vladimir Putinin kanssa. On edistystä, että asioista voidaan edes puhua. Kansa pysyy ainakin ulkoisesti tyynenä ja kaikki ovat tyytyväisiä. Ehkä hankala ja kiusallinen tilanne menee ohi kun nätisti puhutaan. Keskustellaan Ukrainan venäläisten tilanteen parantamisesta, ettei Putinin tarvitse heidän oikeuksiaan aseellisesti vaalia.

Niinistön puheen ymmärtää. Olisihan perin kiehtovaa, jos presidentti ilmoittaisi keskustelun olleen turhaa pään hakkaamista seinään ilman mitään järkeviä tuloksia. Entinen presidenttihän hänestä pian tulisi, kansan optimismia kun on tarpeen pitää yllä. Ei ikäviä ajatuksia. Piste.

Lähihistoriasta löytyy hyvä esimerkki kansan tyytymättömyyden saavuttaneesta poliitikosta. Herra Winston Churchill manaili ikävästi Britannian Hitlerin kanssa käymää myönnytyspolitiikkaa, jonka ylevänä päämääränä oli välttää sota. Kun herra Hitler halusi poloisia sudeettisaksalaisia auttaa heidän ahdingossaan valtaamalla maat, joissa heitä niin sorrettiin, vain nämä sortovaltamaat vastustelivat.

Kanaalin takana reagoitiin vasta kun pommeja alkoi tippua omalle pihalle. Tässä vaiheessa Churchill sitten sai osakseen kuuntelua. Mokoma pahanilmanlintu.

Toisesta maailmansodasta voisi puhua paljon, ja paljon siitä onkin puhuttu. Jokainen osaa kauhistella keskitysleirien julmuuksia vakuuttavasti. Vähemmälle huomiolle jää Hitlerin nauttima myönnytyspolitiikka, joka perustui kansan haluun välttää konflikteja, ja itse asiassa mahdollisti koko kamaluuden. Lieneekö syy humanistisessa ilmapiirissä, jossa huomio kiinnittyy ensisijaisesti viattomien kärsimykseen, vai haluttomuudessa verrata tilanteen kehitystä nykypäivän tilanteeseen?

Onneksi joku sentään on lukenut historiansa hyvin. Arvon presidentti Putin Venäjällä on ilahduttavan tietoinen lukuisista poliittisista tempuista joilla valtaa eniten saa. Uhkailupolitiikka, propaganda omassa maassa, äänitulosten vääristely. Uhka. Tapa pitää ympäröivä maailma hiljaisena. Varmuus siitä, ettei kukaan halua astua asetta pitelevän henkilön varpaille. Jollekullehan voisi tulla paha mieli.

Poliittisessa pelissä ei ole niinkään väliä sillä, mikä pitää paikkansa, kuin sillä, mikä riittää intuitiivisesti vakuuttamaan siitä, että kaikki on oikeasti hyvin. Kaikki on hyvin. Sitä ihmiset haluavat kuulla. Hinnalla millä hyvänsä.

Onneksi nykyaikana ei voida joutua maksamaan mitään niin hirvittävää hintaa kuin aikaisemmin historiassa. Sivistys estää sen, eikö vain? Ja filosofi John Gray ei tiennyt mitään sanoessaan edistyksen ja massamurhan kulkevan käsi kädessä. Pelkkä tuomiopäivän nihilisti. Massamurha tapahtuu sivistystä vastustaen, ei sen seurauksena. Niinhän?

Humanismin aikakautena on sula mahdottomuus ajatellakaan valtioiden johtajien motiivien perustuvan muuhun kuin sulaan ihmisystävällisyyteen ja haluun lieventää inhimillisen kärsimyksen määrää. Putin näyttää tässä loistavaa esimerkkiä.

Ukrainan poloisten venäläisten asema on palava kysymys, johon hän mielellään ottaa kantaa. Rohkenen silti väittää, että mikäli arvon presidentti kokisi kysymyksen prioriteettina, hänellä epäilemättä on tarpeeksi älyä selvittää tilanne saamatta talouspakotteita osakseen, yleisestä paheksunnasta puhumattakaan. Epäilemättä tämän tietävät myös presidentit Niinistö ja Poroshenko. Mitä todennäköisimmin.

Kansa on tyytyväinen. Energian tuonti pysyy ennallaan, kännykkään saa siis virtaa, ja lehtien etusivulla vakavin meitä koskeva uutinen lienee jääkiekko-ottelun tulos. Niinistö ja Putin kättelevät lehtikuvassa hymyillen. Hitlerin mustavalkoinen kuva hymyilee suljetun historiankirjan sivuilta jäiset silmät tyytyväisesti kiiluen. Kaikki sujuu kuin sujuukin hyvässä hengessä.